”Hänen omasta mielestään se on suurenmoisinta mitä hän on tähän asti kirjoittanut. Beethoven soitti sen minulle hiljattain, ja minusta tuntui, että taivas ja maa tulevat vavahtelemaan kun se esitetään.”
Näin kirjoitti Eroica-sinfoniasta lokakuussa 1803 aiemmista kommenteistaan jo tutuksi tullut silminnäkijätodistaja, Beethovenin oppilas Ferdinand Ries ystävälleen Nikolaus Simrockille Bonniin. Toinenkin aikalaiskuvaus säveltäjän pianoesityksestä Eroicaan liittyen on säilynyt. Alla olevan muotokuvan maalannut Joseph Willibrord Mähler (1778—1860) kertoi kuolinvuonnaan ensimmäiselle vakavasti otettavalle Beethoven-elämäkerturille, Alexander Wheelock Thayerille (1817—1897) tutustuneensa Beethoveniin syksyllä 1803, säveltäjän ollessa uppoutuneena Eroican sävellystyöhön. Hän kertoo Beethovenin soittaneen pianolle uuden sinfoniansa finaalin ja sen jälkeen improvisoineen kaksi tuntia yhteen menoon. Aikana, jolloin tallennettu musiikki ei jatkuvasti ympäröinyt ihmisiä joka puolelta kokemuksen on täytynyt olla järisyttävä. Ja tarkemmin ajateltuna, olisihan se sitä tänäkin päivänä: yksi musiikinhistorian suurimmista neroista improvisoimassa vain sinulle!
Edellisessä postauksessani ihastelin Eroican kahden ensimmäisen osan suurenmoisuutta. Sinfonian kolmas osa on ulkoisilta mittasuhteiltaan ehkä vähiten uudistava sinfonian osista. Se on vajaa kuusi minuuttia pitkä scherzo triojaksoineen. Sisällössä riitti ihmeteltävää aikalaisille, kuten seuraava katkelma Allgemeine musikalische Zeitungin yksityiskohtaisesta analyysista vuodelta 1807 osoittaa:
3/4-tahtilajissa kulkeva scherzo on eräänlainen toisen sinfonian scherzon hengenheimolainen, ainoastaan koko lailla erikoisempi, räväkämpi, ylevämpi ja paljon pidempi.
Maininta osan pituudesta tuntuu hieman hämmentävältä, nykyesityksissä näiden kahden sinfonisen scherzon kestojen ero on yleensä vain reilu minuutti. Ehkä Beethovenin Eroican informaatiotiheys sai teoksen tuntumaan pidemmältä kuin se itse asiassa olikaan.
Sama arvostelija viittaa osan inhimilliseen karakteeriin, ja kahden ensimmäisen osan jälkeen Scherzon alku tosiaan tuntuu kuin paluulta riemukkaaseen ulkoilmaelämään:
Trio-jakson erikoisuus on kolmen käyrätorven käyttö kahden asemesta. Metsästyssignaalit palaavat yhä uudelleen:
Trion jälkeen kuullaan pääjakson kertaus, kuten hyviin tapoihin kuului. Mutta Beethovenilla on varalla yllätys kuulijalle: rytmikuvion toistossa tahtilaji vaihtuu neljän tahdin ajaksi tasajakoiseksi
Edellä siteerattu arvostelija hämmästelee tätä kohtaa ja toteaa virheellisesti, että tasajakoisen tempoon täytyy olla ”kuten helposti nähdään” puolta hitaampi kuin äskeisessä ääninäytteessä. Lopputulos olisi hillityn kohtelias, ei röyhkeän energinen kuten tässä esityksessä. Ehkä tämän tapaisten väärinkäsitysten kitkemiseksi Beethoven julkaisi samaisessa lehdessä vuonna 1817 metronomimerkinnät kaikkiin siihen astisiin sinfonioihinsa. Niiden erikoisuuksien ihmettelemisestä on sitten tullutkin aivan oma Beethoven-tutkimuksen alalajinsa…
Eroican finaali on muunnelmamuotoinen, tosin hyvin omaperäisesti sovellettuna. Allgemeine musikalische Zeitungin kriitikko piti sitäkin pitkänpuoleisena ja vaikeatajuisena, mutta silti nerokkaana musiikkina. ”Omaperäinen, väärinymmärretty nero” oli 1800-luvun alussa vakiintumassa Beethovenin säveltäjäimagoksi, ja samalla tulevien taiteilijasukupolvien arkkityypiksi.
Lyhyen johdannon jälkeen tuleva teema on yksinkertainen:
Samaa temaattista materiaalia Beethoven on käyttänyt pianovariaatioissaan opus 35 vuodelta 1802. Ehkäpä juuri tämä teos oli Beethovenin yllä kuvaillun improvisaation runkona. Täällä se on kuultavissa Emil Gilelsin soittamana Cheltenhamin musiikkijuhlilla vuonna 1980. Valinta on hyvin henkilökohtainen: samana vuonna kuulin teoksen Gilelsin unohtumattomana esityksenä Savonlinnan musiikkijuhlilla. Tätä temaattista materiaalia putkahtaa esiin myös Prometheus-balettimusiikissa vuodelta 1801, ei tosin alkusoitossa, joka kuullaan Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraavassa Beethoven-konsertissa 13.4. Klaus Mäkelän johdolla. Lisäksi se on mukana kahdentoista kontratanssin kokoelmassa samoilta ajoilta. Yksinkertaisuudessaankin ilmeisen läheinen teema säveltäjälleen siis. Beethovenin mieltymys pintarakenteeltaan yksinkertaiseen materiaaliin tulee esiin uudestaan hänen myöhäisteoksessaaan, järkälemäisessä, noin tunnin mittaisessa Diabelli-muunnelmissa pianolle, jossa kustantaja Anton Diabellin yksinkertainen valssi kokee 33 syvällistä muodonmuutosta.
Beethovenin mestaruus tulee esiin kaiken muun ohella esiin siinä, että vaikka musiikin muoto on tarkkaan analysoitavissa, sen kerronnallinen ulottuvuus ei tästä vähene. Abstrakti muoto ei nouse itsetarkoitukseksi. Omassa perhe-elämässäni juuri tämä Eroican finaalin narratiivinen potentiaali tuli todistettua monta kertaa, kun leikimme sitä muutaman vuoden ikäisten lastemme kanssa pehmolelujen ja alun perin improvisoidun, kadoksissa olevan kuninkaan paluusta kertovan tarinan kautta. Vastaava tarinankertomisen mahdollisuus välittyy Disneyn Fantasia-elokuvan Pastoraalisinfonia-episodista; siihen palaamme syksyllä.
Tervetuloa kokemaan maan ja taivaan vavahtelua ja luomaan omia, Sankarisinfonian innoittamia musiikillisia tarinoita Snellman-saliin ensi perjantaina!
Beethoven 2018—2020 