Mitä tapahtui 2. huhtikuuta vuonna 1800?

Musiikin historian näkökulmasta vastaus otsikon kysymykseen on helppo: silloin Beethoven järjesti ensimmäisen suuren julkisen konserttinsa, jossa mm. kantaesitettiin hänen ensimmäinen sinfoniansa. 29-vuotias säveltäjä oli niin sanotusti lyönyt itsensä läpi Wienissä, ja hänen maineensa oli alkanut levitä eri puolille Eurooppaa. Paikalla oli todennäköisesti arvovaltainen yleisö, luultavasti keisarinna Maria Teresasta lähtien. Konsertin järjestelyprosessi oli alkanut vasta maaliskuun puolivälin jälkeen, ja näin nopea aikataulu viittaa historioitsija Daniel Heartzin mukaan korkean tason suosittelijoihin.

Konsertin mainoslehtinen on säilynyt. Se ansaitsee tulla kokonaisuudessaan käännetyksi, jotenkin tähän tapaan:Konsertti 02041800

Pelkän musiikin kesto on ainakin kaksi ja puoli tuntia! Konsertin rakennekin poikkeaa nykypäivän standardeista, siinä on vuorotellen suuri- ja pienimuotoisia teoksia, näköjään melko mielivaltaisesti koottuna. Lähempi tarkastelu osoittaa kuitenkin selvän suunnitelman, jolla Beethoven tähtäsi asemansa vakiinnuttamiseen  Mozartin ja Haydnin veroisena säveltäjänä.

Tätä päämäärää palveli jo konsertin alkunumero. Ei ole tiedossa, mikä ”edesmenneen kapellimestari” Mozartin sinfonia konsertissa esitettiin. (Sivumennen sanottuna: tässä vaiheessa Mozartin kuolemasta oli kulunut jo yli kahdeksan vuotta ja viittauksen hänen kuolemaansa sekä melko merkityksettömään hovivirkaansa voi säveltäjän elämän ankeiden loppuvaiheiden näkökulmasta tulkita wieniläisen yläluokan yritykseksi peitellä huonoa omaatuntoaan.) Kirjallisuudesta löytyy useita ehdokkaita konsertin Mozart-numeroksi. Vahvoilla näyttävät olevan Es-duuri-sinfonia nro 39, D-duuri-sinfonia nro 38 (Prahalainen) ns. Haffner-sinfonia nro 35 ja C-duuri-sinfonia nro 41 (hiljattain KPKO:n konsertissa kuultu Jupiter-sinfonia). Joka tapauksessa Beethoven selvästi halusi konsertin lopussa esitetyn oman uutuutensa vertautuvan Mozartin ”suureen sinfoniaan”. Mielenkiintoista on, että Beethoven valitsi mieluummin Mozartin kuin Haydnin sinfonian omansa pariksi. Ehkä hän halusi säveltäjänä vertautua mieluummin legendaan (johon häntä oli nuorena lahjakkuutena jo usein verrattu) kuin vielä aktiivisesti säveltävään entiseen opettajaansa, jonka ansiot ja esikuvallisuus sinfoniamusiikin alalla nauttivat suurta kansainvälistä arvostusta.

Ohjelmassa oli kuitenkin Haydnin musiikkia, aarioita oratoriosta Luominen. Tällä Beethoven lienee halunnut osoittaa kunnioitusta opettajalleen. Sitäpaitsi edellisenä vuonna julkisen kantaesityksensä saanut oratorio oli saavuttanut suuren menestyksen ja valinta on luultavasti houkutellut lisää yleisöä paikalle. Konsertin laulajat, isä ja tytär Saal olivat suosittuja nimiä 1700—1800-lukujen vaihteen Wienissä. Isä Ignaz (s. 1761) lauloi Haydnin oratorioiden Luominen ja Vuodenajat kantaesityksissä samoin kuin Beethovenin Fidelio-oopperassa vuonna 1814. Tytär Therese (s. 1782) esiintyi Burgtheaterissa ensimmäisen kerran jo 11-vuotiaana ja lauloi isänsä kanssa Haydnin oratorioiden kantaesityksissä.  Oratorion Luominen ensimmäisen julkisen esityksen arvostelussa vuonna 1799 ylistettiin erityisesti tuolloin vielä 17-vuotiaan neiti Saalin laulun valmiutta, täsmällisyyttä ja puhtautta.

Sinfonian tavoin julkisen kantaesityksensä saanut Septetto lienee ollut tietoinen kevennys pitkän konsertin keskellä. Se on viihdyttävä, kepeä sävellys, joka on omistettu keisarinna Maria Teresalle – häntä ei pidä sekoittaa melkein saman nimiseen isoäitiinsä, joka oli mm. giljotiiniin päätyneen Ranskan kuningattaren Marie Antoinetten äiti, ja myös Maria Teresan puolison, keisari Frans I:n isoäiti. Hallitsijapari oli siis keskenään serkukset. Septeton esittäjistöstä kannattaa erityisesti nostaa esiin viulisti Ignaz Schuppanzigh, säveltäjän elinikäinen ystävä.

Beethoven esiintyi konsertissa pianistina kahdessa yhteydessä, oman konserttonsa solistina ja improvisoijana. Hän oli luonut maineensa ennen kaikkea pianovirtuoosina,  joten nämä ohjelmanumerot lienevät olleet itsestään selviä valintoja. Erityisen kutkuttavalta tuntuu ajatus Beethovenista ”fantisoimassa” eli improvisoimassa: olisipa siitä säilynyt edes jokin aikalaiskuvaus! Ainoassa konsertista säilyneessä kritiikissä Allgemeine musikalische Zeitung –lehdessä kirjoitetaan vain hänen ”fantisoineen mestarillisesti”.

Konsertti päättyi siis Beethovenin ensimmäiseen sinfoniaan, jota on kutsuttu ”1700-luvun joutsenlauluksi”. Teos on omistettu paroni Gottfried van Swietenille, joka oli varsinainen vanhan musiikin harmaa eminenssi 1700-luvun lopun Wienissä. Hän esitteli Mozartille Bachin ja Händelin musiikkia (KPKO:n kauden avauskonsertissa kuultu Adagio ja Fuuga lienee syntynyt tämän kontaktin seurauksena), tilasi Carl Philipp Emanuel Bachilta kuuden jousisinfonian kokonaisuuden (joiden levytyksestä Sakari Oramon johtama KPKO sai taannoin klassisen musiikin Emman); kirjoittipa hän jo mainitun Luomis-oratorion libretonkin.

Minkälaisen vastaanoton konsertti sai? Ainoa lähde on Allgemeine musikalische Zeitung –lehden arvostelu:

– – – tämä oli yksi kiinnostavimpia Akatemioita pitkiin aikoihin. Hän soitti oman uuden konserttonsa, jossa sisälsi monia kauniita asioita, erityisesti kahdessa ensimmäisessä osassa. Sitten esitettiin hänen säveltämänsä septetto. Se on kirjoitettu oikein hyvällä maulla ja tunteella. Sitten hän improvisoi mestarillisesti, ja lopuksi esitettiin hänen säveltämänsä sinfonia, josta paljastui paljon taitoa, uutuuksia ja ideoiden runsautta. Vain puhaltimien käyttö oli liian runsasta, niin että teos kuulosti enemmän puhallinyhtyeelle kuin orkesterille sävelletyltä.

            Italialaisen Oopperan orkesteri menestyi huonosti. Sen johtajasta oli ollut kiistoja. Beethoven uskoi oikeutetusti, että herra Contia paremmin orkesterin voisi uskoa herra Wranitzkyn johtoon. Muusikot eivät halunneet soittaa hänen johdollaan. Aiemmin kuvatut  orkesterin puutteet [näitä olivat hyvän tahdon ja yhtenäisyyden puute, jäsenten puutteellinen rakkaus taidetta kohtaan, usein toistuva huono yhteissoitto] olivat näin ollen vielä ilmeisempiä, varsinkin koska herra Beethovenin sävellykset ovat vaikeita soitettavia. Säestyksissä orkesteri ei nähnyt vaivaa ottaakseen solistin huomioon. Esimerkiksi solistin tunnevaihteluiden seuraamisesta ei säestyksessä ollut pienintäkään jälkeä. Sinfonian hitaassa osassa orkesteri oli niin ylimielinen, ettei edes seurannut lyöntiä, niin että oli mahdotonta saada mitään ryhtiä soittoon, erityisesti puupuhaltimiin. – – –

”Kuulosti enemmän puhallinyhtyeelle kuin [sinfonia]orkesterille sävelletyltä”: ajan esittämisstandardien mukaisesti puhallinmusiikki kuului ulkoilmaan tai mahdollisesti viihdyttämään aterioita ja muita pienimuotoisia tilaisuuksia: konserttisalien orkestereissa puhaltimet olivat perinteisesti olleet vähemmän tärkeitä. Beethovenin mestarillinen orkestrointi ei selvästikään ole miellyttänyt kriitikkoa, varsinkin kun esityksessäkin näyttää olleen melkoisia puutteita.

Seuraavassa postauksessani kerron, miten Beethoven päätyi Bonnista Wieniin, provinssihovin lahjakkuudesta keisarillisen metropolin uudeksi tähdeksi. Sen jälkeen palaan huhtikuiseen iltaan Wienissä ja kerron tarkemmin, miksi Beethovenin ensimmäistä sinfonia on sanottu ”1700-luvun joutsenlauluksi” (Donald Tovey), ja mikä hänen siinä mahdollisesti osoitti arvostelijan mielestä ”taitoa, uutuuksia ja ideoiden runsautta”.

Mozartista Beethoveniin

Kuten blogini alaotsikosta ilmenee, käsittelen tosiasioiden, eli musiikin ja historian lisäksi tarinoita, useimmiten Beethoveniin liittyviä. Monet niistä eivät läpäise musiikkitieteen tiheää seulaa, mutta ohjenuoranani tässä on Giordano Brunon  kirjoittamaksi sanottu ajatus: Se non è vero, è molto ben trovato, kotoisana käännöksenä ”pien vale on puhhee kaunistus”. Tai niin kuin asia ilmaistaan John Fordin elokuvassa Mies joka ampui Liberty Valancen:

 

Beethoveniin liittyviä legendoja on painettu totuuksina valtavat määrät, ja ne ovat väistämättä muokanneet mielikuviamme säveltäjästä. Kenties tämän projektin yksi tavoite onkin tuoda esiin ja vähitellen purkaa säveltäjään liittyviä stereotypioita.

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin aikaisempi, ehkä hieman epävirallinen projekti liittyi Mozartin sinfonioihin. 1980-luvulta alkaen olemme soittaneet lähes kaikki Mozartin sinfoniat kapellimestari Juha Kankaan johdolla. Mozart oli Beethovenin nuoruusvuosien suuri esikuva. 1800-luvulla levisi historiankirjoihin saakka tarina näiden kahden säveltäjän tapaamisesta Beethovenin ensimmäisen Wienin-vierailun aikana vuonna 1787.  Muistelen lukeneeni kauan sitten tarinan, jossa keisarilliseen Wieniin saapui (siihen verrattuna) maalaismaisesta kotikaupungistaan Bonnista nuhjuisesti pukeutunut, vielä 16-vuotias Beethoven. Hän koputti hienostokaupunginosassa asuneen Mozartin ovelle (asunnossa on nykyään Mozartin kotimuseo) ja outoa murretta puhuen pyysi saada tavata esikuvaansa. En ole pystynyt paikallistamaan tuota kertomusta, mutta Otavan Suuri musiikkikirja vuodelta 1957 kertoo tarinan jatkon:

– – – [Bonnin] vaaliruhtinas lähetti hänet omalla kustannuksellaan Wieniin opiskelemaan. Siellä hänellä oli kerran tilaisuus improvisoida Mozartin kuullen. Tämä ei aluksi ollut hänestä erikoisen innostunut, koska oletti Beethovenin valmistautuneen edeltä käsin, mutta kun Beethoven oli improvisoinut mestarin itsensä antamasta teemasta ja lopettanut soittonsa täydelliseen fuugaan, tämä oli haltioissaan. ”Pitäkää hänet mielessänne!” hänen kerrotaan huudahtaneen. ”Tuosta pojasta tulee vielä kerran kuuluisuus.”

Sittemmin tarina Mozartin ja Beethovenin tapaamisesta on todisteiden puuttuessa ammuttu useita kertoja alas, kunnes vuonna 2006 ilmestyi Dieter Haberlin tutkielma, jonka mukaan Beethoven viipyi 1787 Wienissä peräti kymmenen viikkoa aiemmin oletetun kahden viikon asemesta. Arvostetun Beethoven-tutkijan Lewis Lockwoodin mukaan hän saattoi tuolloin hyvinkin tavata Mozartin. Tutkimattomat ovat musiikkitieteen tiet… 

Joka tapauksessa Beethovenin tiedetään nuoruusvuosinaan usein käyttäneen Mozartin musiikkia omien sävellystensä mallina. Siinä ei edes ole mitään poikkeuksellista, edellisten sukupolvien mestareilta kopioiminen ja heidän tyylinsä omaksuminen tätä kautta on aina ollut tärkeä osa klassiseen musiikkiin kouluttautumista. Mozartin esikuvallisuuden Beethoven tiedosti itsekin. Hän kirjoitti erääseen luonnoskirjaansa vuoden 1790 vaiheilla ensin ikään kuin omanaan c-molli-taitteen 6/8-tahtilajissa ja myöhemmin sen viereen: ”koko tämä jakso on varastettu Mozartin C-duuri-sinfoniasta, jossa Andante on 6/8-tahtilajissa”. Vielä myöhemmin samalle sivulle ilmestyi uusi luonnos ja sen viereen kirjoitus: ”Beethoven itse” .

Kuten aina, myös syksyllä 2018 Wolfgang Amadeus Mozart on hyvin esillä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kausiohjelmassa. Klaus Mäkelän johtama syyskauden avaus (8.9.) pitää sisällään etupäässä  Mozartin musiikkia. Pianotaiteilija Eero Heinonen soittaa solistina C-duuri-pianokonsertossa KV 503 vuodelta 1786. Teos on Mozartin pianokonsertoista sinfonisin, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa erityisesti rakenteen yhtenäisyyttä ja sävelaiheiden tiettyä, sanottaisiinko yleispätevyyttä. Tämänkin teoksen on nähty vaikuttaneen Beethoveniin, mm. hänen neljänteen pianokonserttoonsa.

Kiinnostava yhteys Beethoveniin on Mozartin konserton ensimmäisessä osassa taajaan käytetty rytmiaihe:

Mozartin kohtalorytmi

Tai kuunneltuna, täällä KPKO:nkin solistina esiintyneen Murray Perahian ja English Chamber Orchestran esittämänä. Lähes koko osan ajan läsnä oleva rytmiaihe esiintyy ensimmäisen kerran alkufanfaareiden jälkeen kohdassa 0:33.

Tiivistyneimmässä muodossaan aihe kuulostaa tältä:

Rytmin yhteys Beethovenin 5. sinfonian (ns. Kohtalonsinfonian – esitetään Kokkolassa 29.11.2019 John Storgårdsin johdolla) perusmotiiviin on selvä:

Beethoven-kohtalo2

Musiikkien luonne on toki täysin erilainen, suorastaan päinvastainen, mutta aiheen käyttö osan keskeisenä motiivina on huomiota herättävän samantapaista. Ja kun Beethovenin Kohtalonsinfonian perusmotiivia joskus kuvataan (jälleen epäautenttisella) säveltäjäsitaatilla ”näin kohtalo kolkuttaa ovelle”, voi pienen lisätwistin jälkeen lisätä legendaan kierroksia ja todeta Mozartin pianokonserton motiivista: ”näin Beethoven kolkutti Mozartin ovelle”. (Harmi vain, että konsertto valmistui jo joulukuussa 1786, vähän ennen säveltäjien oletettua tapaamista!)

Vielä sananen pianokonserton ensimmäisen osan ns. sivuteemasta:

Jos jollekulle tulee tästä mieleen Ranskan kansallislaulu Marseljeesi, hienoa! Melodioiden yhteiset piirteet ovat kuitenkin sattumaa, Marseljeesi syntyi vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen vuonna 1792. Vallankumouksen seurausilmiöt puolestaan liittyvät kovastikin Beethoveniin, mutta siitä myöhemmin, viimeistään Sakari Oramon johtaman kolmannen sinfonian esityksen (8.2.2019) aikoihin.

Mozart sävelsi kesällä 1788 nopeassa tahdissa kolme viimeistä sinfoniaansa. Niistä viimeinen, C-duuri-sinfonia KV 551 valmistui 10. elokuuta. Siihen tarttui myöhemmin pysyvästi kustantajan antama lisänimi Jupiter, joka onkin melko osuva: muinaisen Rooman mytologian jumalhahmon mukaan nimetyn teoksen musiikki on ylevästi hymyilevää, suorastaan ylijumalaisen suvereenia taidetta.

Jonkinlainen vähintään symbolinen yhteys on siinä, että Mozartin viimeinen ja Beethovenin ensimmäinen sinfonia ovat samassa sävellajissa. Teosten välillä on nähty muitakin yhteyksiä, kuten että Beethovenin sanotaan käyttäneen sinfoniansa ensimmäisen osan kehittelyjakson mallina Jupiter-sinfonian vastaavaa jaksoa. Sinfoniat ovat kuitenkin perusolemukseltaan erilaisia. Siinä missä Mozartin C-duuri säteilee kuohuvimmillaankin klassista tasapainoa, maanläheinen Beethoven avaa ensimmäisellä sinfoniallaan ovia tulevalle kehitykselleen ja romantiikan aikakaudelle.

Seuraavassa postauksessani kerron lisää Beethovenin ensimmäisestä sinfoniasta ja mm. sen kantaesityksestä. On muuten mahdollista, ehkä jopa todenäköistä, että tuossa pitkässä konsertissa 2. huhtikuuta vuonna 1800 Wienin Burgtheaterissa kuultiin alkunumerona juuri Mozartin Jupiter-sinfonia…

Hoo hra Beethoven, sallikaa minun vain koettaa!

Tästä alkaa kaksivuotiseksi suunniteltu blogiprojektini, jonka tavoitteena on katsella Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ohjelmistoa, musiikki- ja muutakin maailmaa Beethoven-lasien läpi. Siis vähän kuin Charles M. Schultzin Tenavat-sarjakuvan Amadeus:

Tenavat - Amadeus

Ulkoinen vaikutin blogille on tietenkin Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin Beethoven-projekti, jossa esitetään säveltäjän kaikki sinfoniat vuosien 2018—2020 aikana. Parin vuoden päästä – Beethovenin syntymän 250-vuotisjuhlavuonna, tarkalleen 9.10.2020 – on siis aika päästää ilmoille säveltäjämestarin 9. sinfonia ensimmäistä kertaa Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla. Tuona vuonna on myös kulunut 400 vuotta Kokkolan kaupungin perustamisesta. Mikä loistava tapa juhlistaa syntymäpäiviä!

Beethovenin sinfonioita on toki kuultu kaupungissa ennenkin. Vastaperustettu Kokkolan Orkesteri soitti 1970-luvun puolivälissä säveltäjän toisen sinfonian kapellimestarinaan legendaarinen Erik Cronvall, ja itsekin mukana olleena täytyy tunnustaa, että teos oli vaativuudeltaan ainakin omien taitojeni äärirajoilla, mutta into oli sitä suurempi!

Kokkolan Orkesteri
Kokkolan Orkesteri 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 1973 perustettu, kaupungin musiikkielämää eteenpäin vienyt sinfoniaorkesteri koostui aluksi musiikin harrastajista ja opiskelijoista, musiikkiopiston opettajista ja muista avustavista ammattilaisista. Paikallisen musiikkioppilaitoksen suojissa toimi jo tuolloin Keski-Pohjanmaan musiikkiopiston kamariorkesteri, josta eri vaiheiden jälkeen tuli 1980-luvulla kaupungin ammattimainen kokoonpano, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri.

Kokkolan ja Beethovenin suhde ei tietenkään alkanut vasta 1970-luvulla. Kaupungissa on esitetty säveltäjän teoksia eri yhteyksissä paljon aiemmin, tietääkseni ei kuitenkaan kokoonpanoltaan suuria sinfonioita ainakaan alkuperäisessä asussaan. Nopea selaus Kansalliskirjaston mainiossa digitalisoitujen vanhojen sanomalehtien arkistossa kertoo, että torstaina 26.2.1914 Kokkolan Soitannollinen Seura järjesti kolmannen kansantajuisen konserttinsa Raatihuoneella ja ohjelmassa oli mukana ”Andante C-dur symfoninista”, eli ensimmäisen sinfonian toinen osa, tietenkin pienkokoonpanolle sovitettuna. Teoksen ”Jumalan kunnia luonnossa” kaltaiset pienimuotoiset sävellykset ovat  varmasti kuuluneet täkäläisten esittäjistöjen ohjelmistoon. Myös kaupungissa vierailleiden muusikoiden ohjelmistossa näkyy olleen aika ajoin Beethovenin teoksia: itse Oskar Merikanto konsertoi laulaja Abraham Ojanperän kanssa Raatihuoneen salissa lauantaina 16. tammikuuta 1904 ja aloitti konsertin Beethovenin f-molli-pianosonaatilla opus 2.

Sekä vuonna 1920 (150 vuotta syntymästä) ja 1927 (100 vuotta kuolemasta) Kokkola-lehdessä julkaistiin Beethoveniin liittyviä artikkeleita. Torstaina huhtikuun 14. päivänä vuonna 1927 lehdessä kirjoitettiin otsikolla Satawuotismuisto mm. seuraavaa:

Yhdeksännentoista wuosisadan syntyessä loisti soitannollisella taiwaalla täydessä hehkussaan muuan ensi luokan tähti, Ludwig van Beethoven (1770—1827), jossa menneisyys ja wastaisuus ikään kuin sulautuiwat yhteiseksi polttopisteeksi, toisaalla Haydnin—Mozartin kausi, toisaalla soitannollinen romantiikka. Beethovenin edeltäjille oli musiikki useinkin merkinnyt sisäisten tunnelma-arwojen ajatusköyhää heijastumista, Beethovenille musiikki merkitsi woittawaa aatetta, tietoista ajatusta. Hänen tuotantonsa yleisenä merkityksenä on yksilön sisällisen elämän täysiwoimainen ilmentäminen pelkillä soittimien säwelillä, ilman laulua ja sanoja.

Suurelta osin aivan pätevää tekstiä tänäkin päivänä! Romanttisen sepitteen Kuutamosonaatin synnystä sisältävä artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan täältä:

Varhaisin löytämäni Beethoven-aihe Kokkola-lehdessä on vuodelta 1898 (kyllä, kaupunkilehtemme oli jo tuolloin korkeatasoinen kulttuurijulkaisu). Artikkelissa kerrotaan silminnäkijän otteella vanhan Beethovenin ja nuoren Franz Lisztin tapaamisesta:

– Hra Beethoven! huudahti hän [Liszt] – – – nyt soitan teille lempikappaleeni, teidän uuden trion.
Suuri mestari ei tahtonut ottaa korviinsakaan tätä pojan lupausta.
– Hyvänen aika! Eihän sinulla ole edes nuottejakaan! Ja missä ovat säestyskoneet, viulu ja violoncello?
– Hoo hra Beethoven, sallikaa minun vain koettaa.  – – –
Jännitetyllä tarkkuudella ja riemuissaan kuunteli Lisztin soittoa kuuluisa mestari, mikäli hän sitä vielä silloin v. 1821 voi kuulla. Viimeistä akordia soittaessa hän nousi paikaltaan, astui pojan luo ja suudellen tätä otsaan sanoi:
– Riittää, sinä olet ymmärtänyt minua; mene ja soita niin, että muutkin minua ymmärtäisivät.

”Mikäli hän sitä vielä voi kuulla”: aiheellinen huomautus, sillä Beethoven oli tuolloin tiettävästi jo umpikuuro. Mutta se ei selvästikään ole suuremmin häirinnyt Kokkola-lehden urheaa reportteria! Tarina on mainio esimerkki arkkityyppisestä perinteen siirtämisen tuleville sukupolville, joka on elänyt klassisessa musiikissa  hyvin vahvana tähän päivään. Aikoinaan nuori Beethoven nähtiin uutena Mozartina, säveltäjänä, ”jossa asuu Mozartin henki”, ja tässä hän siirtää tuon tradition sammumattoman liekin eteenpäin.

Vaikka kuva on romantisoitu ja ihanteellinen, sen läpi voi nähdä myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin projektin: siihen sisältyvät sekä säveltäjän hengelle esitetty nöyrä toive ”sallikaa meidän vain koettaa”  ja Beethovenin musiikin sanelema tavoite: soittaa niin, että ”muutkin minua ymmärtäisivät”.

Seuraavassa postauksessani kerron mm. Mozartin C-duuri-pianokonsertosta KV 503 ja Jupiter-sinfoniasta (KPKO:n konsertissa 8.9.).