Hoo hra Beethoven, sallikaa minun vain koettaa!

Tästä alkaa kaksivuotiseksi suunniteltu blogiprojektini, jonka tavoitteena on katsella Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ohjelmistoa, musiikki- ja muutakin maailmaa Beethoven-lasien läpi. Siis vähän kuin Charles M. Schultzin Tenavat-sarjakuvan Amadeus:

Ulkoinen vaikutin blogille on tietenkin Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin Beethoven-projekti, jossa esitetään säveltäjän kaikki sinfoniat vuosien 2018—2020 aikana. Parin vuoden päästä – Beethovenin syntymän 250-vuotisjuhlavuonna, tarkalleen 9.10.2020 – on siis aika päästää ilmoille säveltäjämestarin 9. sinfonia ensimmäistä kertaa Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla. Tuona vuonna on myös kulunut 400 vuotta Kokkolan kaupungin perustamisesta. Mikä loistava tapa juhlistaa syntymäpäiviä!

Beethovenin sinfonioita on toki kuultu kaupungissa ennenkin. Vastaperustettu Kokkolan Orkesteri soitti 1970-luvun puolivälissä säveltäjän toisen sinfonian kapellimestarinaan legendaarinen Erik Cronvall, ja itsekin mukana olleena täytyy tunnustaa, että teos oli vaativuudeltaan ainakin omien taitojeni äärirajoilla, mutta into oli sitä suurempi!

Kokkolan ja Beethovenin suhde ei tietenkään alkanut vasta 1970-luvulla. Kaupungissa on esitetty säveltäjän teoksia eri yhteyksissä paljon aiemmin, tietääkseni ei kuitenkaan kokoonpanoltaan suuria sinfonioita ainakaan alkuperäisessä asussaan. Nopea selaus Kansalliskirjaston mainiossa digitalisoitujen vanhojen sanomalehtien arkistossa kertoo, että torstaina 26.2.1914 Kokkolan Soitannollinen Seura järjesti kolmannen kansantajuisen konserttinsa Raatihuoneella ja ohjelmassa oli mukana ”Andante C-dur symfoninista”, eli ensimmäisen sinfonian toinen osa, tietenkin pienkokoonpanolle sovitettuna. Teoksen ”Jumalan kunnia luonnossa” kaltaiset pienimuotoiset sävellykset ovat  varmasti kuuluneet täkäläisten esittäjistöjen ohjelmistoon. Myös kaupungissa vierailleiden muusikoiden ohjelmistossa näkyy olleen aika ajoin Beethovenin teoksia: itse Oskar Merikanto konsertoi laulaja Abraham Ojanperän kanssa Raatihuoneen salissa lauantaina 16. tammikuuta 1904 ja aloitti konsertin Beethovenin f-molli-pianosonaatilla opus 2.

Sekä vuonna 1920 (150 vuotta syntymästä) ja 1927 (100 vuotta kuolemasta) Kokkola-lehdessä julkaistiin Beethoveniin liittyviä artikkeleita. Torstaina huhtikuun 14. päivänä vuonna 1927 lehdessä kirjoitettiin otsikolla Satawuotismuisto mm. seuraavaa:

Yhdeksännentoista wuosisadan syntyessä loisti soitannollisella taiwaalla täydessä hehkussaan muuan ensi luokan tähti, Ludwig van Beethoven (1770—1827), jossa menneisyys ja wastaisuus ikään kuin sulautuiwat yhteiseksi polttopisteeksi, toisaalla Haydnin—Mozartin kausi, toisaalla soitannollinen romantiikka. Beethovenin edeltäjille oli musiikki useinkin merkinnyt sisäisten tunnelma-arwojen ajatusköyhää heijastumista, Beethovenille musiikki merkitsi woittawaa aatetta, tietoista ajatusta. Hänen tuotantonsa yleisenä merkityksenä on yksilön sisällisen elämän täysiwoimainen ilmentäminen pelkillä soittimien säwelillä, ilman laulua ja sanoja.

Suurelta osin aivan pätevää tekstiä tänäkin päivänä! Romanttisen sepitteen Kuutamosonaatin synnystä sisältävä artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan täältä:

Varhaisin löytämäni Beethoven-aihe Kokkola-lehdessä on vuodelta 1898 (kyllä, kaupunkilehtemme oli jo tuolloin korkeatasoinen kulttuurijulkaisu). Artikkelissa kerrotaan silminnäkijän otteella vanhan Beethovenin ja nuoren Franz Lisztin tapaamisesta:

– Hra Beethoven! huudahti hän [Liszt] – – – nyt soitan teille lempikappaleeni, teidän uuden trion.
Suuri mestari ei tahtonut ottaa korviinsakaan tätä pojan lupausta.
– Hyvänen aika! Eihän sinulla ole edes nuottejakaan! Ja missä ovat säestyskoneet, viulu ja violoncello?
– Hoo hra Beethoven, sallikaa minun vain koettaa.  – – –
Jännitetyllä tarkkuudella ja riemuissaan kuunteli Lisztin soittoa kuuluisa mestari, mikäli hän sitä vielä silloin v. 1821 voi kuulla. Viimeistä akordia soittaessa hän nousi paikaltaan, astui pojan luo ja suudellen tätä otsaan sanoi:
– Riittää, sinä olet ymmärtänyt minua; mene ja soita niin, että muutkin minua ymmärtäisivät.

”Mikäli hän sitä vielä voi kuulla”: aiheellinen huomautus, sillä Beethoven oli tuolloin tiettävästi jo umpikuuro. Mutta se ei selvästikään ole suuremmin häirinnyt Kokkola-lehden urheaa reportteria! Tarina on mainio esimerkki arkkityyppisestä perinteen siirtämisen tuleville sukupolville, joka on elänyt klassisessa musiikissa  hyvin vahvana tähän päivään. Aikoinaan nuori Beethoven nähtiin uutena Mozartina, säveltäjänä, ”jossa asuu Mozartin henki”, ja tässä hän siirtää tuon tradition sammumattoman liekin eteenpäin.

Vaikka kuva on romantisoitu ja ihanteellinen, sen läpi voi nähdä myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin projektin: siihen sisältyvät sekä säveltäjän hengelle esitetty nöyrä toive ”sallikaa meidän vain koettaa”  ja Beethovenin musiikin sanelema tavoite: soittaa niin, että ”muutkin minua ymmärtäisivät”.

Seuraavassa postauksessani kerron mm. Mozartin C-duuri-pianokonsertosta KV 503 ja Jupiter-sinfoniasta (KPKO:n konsertissa 8.9.).