Razumovski ja hänen kvartettonsa

Ensi torstaina Snellman-salissa kuullaan Kokkola-kvartetin esittämänä Beethovenin jousikvartetto opus 59/1 F-duuri, ensimmäinen niin sanotuista Razumovski-kvartetoista. Olen aiemmissa postauksissani nostanut esiin eräitä Beethovenin mesenaatteja. Tänään puhutaan vielä yhdestä säveltäjän ylhäisestä suosijasta ja musiikista, jonka kautta hänen nimensä on säilynyt jälkipolville: kreivi, vuodesta 1815 ruhtinas Andrei Razumovski (1752—1836) oli ”komea, nokkela ja hyvin koulutettu mies, tunnettu kaikkialla Euroopassa taiteiden suosijana”.

Razumovskin juuret olivat ukrainalaisessa kasakkasuvussa. Hänen isänsä Kirillin urakehitys johti lopulta Venäjän armeijan kenttämarsalkaksi. Tässä todennäköisesti auttoi oma veli, tsaaritar Elisabethin pitkäaikaisena rakastajana vaikutusvaltaa saanut Aleksei. Kirill solmi itsekin siteet hallitsijasukuun avioitumalla tsaarittaren  serkun kanssa. Nuori Andrei sai siis elämälleen varsin suotuisat lähtökohdat. Hän aloitti diplomaatin uransa 1770-luvulla Napolissa. Tämä ensimmäinen pesti tosin saattoi olla samalla eräänlainen etäaresti: Andreilla huhuttiin olleen suhde Katariina Suuren tulevan miniän, saksalaisen prinsessan Wilhelmine von Hessen-Darmstadin, venäläistetyltä nimeltään Natalia Aleksjevnan kanssa. Myöhemmin Razumovskin asemapaikka vaihtui Kööpenhaminan ja Tukholman kautta Wieniin, jonne hän päätyi vuonna 1792. 

Wienissä hän avioitui tämän blogin lukijoille tutun ruhtinas Lichnowskyn kälyn, kreivitär Elisabeth von Thunin kanssa. Razumovski oli siis osa juuri sitä ylhäisöpiiriä, joka suosi Beethovenia monin tavoin. Kreivi ja säveltäjä olivat varmasti tutustuneet jo kauan ennen kuin Beethoven omisti hänelle (ja ruhtinas Lobkowitzille) viidennen ja kuudennen sinfoniansa ja otti vastaan tilauksen kolmen jousikvarteton säveltämisestä. Beethovenin tiedetään esiintyneen Razumovskin järjestämässä konsertissa jo vuonna 1795.  Kreivi oli Beethovenin pianotriojen opus 1 ennakkotilaajien joukossa ja hänen tiedetään myös lunastaneen pääsylippuja säveltäjän järjestämiin konsertteihin.

Razumovski oli itsekin taitava musiikin harrastaja. Hän perusti vuonna 1808 jousikvartetin, johon hän palkkasi wieniläisiä huippumuusikoita, primaksena Ignaz Schuppanzigh. Kreivi itse soitti kvartetissa aika ajoin toista viulua. Lisäksi hänen tiedetään soittaneet taitavasti torbania, ukrainalaista luuttusoitinta, joka oli läheistä sukua barokkiajan teorbi-nimiselle instrumentille.

Razumovski luopui diplomaatin tehtävistä vuonna 1809, mutta jäi asumaan Wieniin. Hän oli rakentanut Wienin ulkopuolelle loisteliaan palatsin, yhden kaupungin hienoimmista:

Vuonna 1814 Andrei Razumovskin ura huipentui Venäjän pääedustajana Wienin kongressissa. Tuohon aikaan liittyy myös Razumovskin elämän dramaattinen käännekohta. Uudenvuoden aattona 1814 hän järjesti hulppeassa palatsissaan illallisen tsaarin kunniaksi. Tilaisuuteen osallistui n. 700 vierasta – Beethovenkin oli kutsuttu, mutta ei saapunut paikalle – ja suuri joukko kokkeja oli valmistellut päiväkaupalla ateriaa. Todennäköisesti yksi keittiön uuneista ylikuumentui ja sai aikaan suuren tulipalon, jossa suuri osa palatsia mittaamattoman arvokkaine taideaarteineen tuhoutui. Toisen teorian mukaan palo sai alkunsa, ehkä osuvasti Wienin tanssivan kongressin hengessä, tanssiaissalin tilapäisen laajennusosan lämmityksestä. Niin tai näin, kreivin elämä ei enää koskaan palannut entiselleen.

Razumovski sai tsaarilta suuren lainan palatsin jälleenrakentamiseksi, ja rakennus on edelleen Wienissä, mutta loiston ja maineen vuodet olivat takana päin. Jousikvartetti, jonka jäsenten sopimukset oli alunperin tehty elinikäisiksi, hajosi. Ruhtinaan arvonimikään ei tainnut paljoa lohduttaa vähitellen köyhtyvää Razumovskia.

* * * * * *

Beethoven sävelsi kaikkiaan kuusitoista jousikvartettoa. Niissä säveltäjä etenee varhaiskvartettojen klassisen tasapainoisesta maailmasta vapautuneen romanttisen ilmaisun kautta kohti myöhäiskvartettojen kosmisia ulottuvuuksia. Tässä kehityskaaressa kolme ns. Razumovski-kvartettoa opus 59 sijoittuvat keskivaiheille. Ne syntyivät vuonna 1806. Tuon erittäin tuotteliaan vuoden muita merkkiteoksia olivat neljäs pianokonsertto op. 58, viulukonsertto opus 61 ja neljäs sinfonia opus 60. Kvartetot julkaistiin vuonna 1808. 

Työskentely opuksen 59 jousikvartettojen parissa vaikuttaa olleen Beethovenille erityisen mieluista. Hän keskeytti muita sävellysprojektejaan niiden tieltä, ja kirjeessään kustantajalleen hän suunnitteli: ”aion vastaisuudessa omistautua lähes yksinomaan tällaisten sävellysten tekemiseen”. Kvartettojen saama vastaanotto oli kunnioittava, mutta hieman arka. Allgemeine musikalische Zeitungissa kirjoitettiin maaliskuussa 1807: ”Kolme uutta, hyvin pitkää ja vaikeaa Beethovenin jousikvartettoa – – – herättävät asiantuntijoiden huomion. Ne ovat sisällöltään syvällisiä ja rakenteeltaan erinomaisia, mutta eivät helppotajuisia”. 

Beethoven lähtee näissä teoksissa niin soittoteknisesti kuin musiikillisesti aivan uusille poluille. Kvartetot eivät heti saaneet vain kunnioitusta osakseen: italialainen viulisti Felix Radicati kertoi vuonna 1810 kysyneensä säveltäjältä, ovatko ne todella hänen mielestään edes musiikkia. Beethovenin vastaus oli hänelle luonteenomainen: ”Niitä ei ole kirjoitettu teitä, vaan tulevia aikoja varten”.  

Kreivi Razumovskin tilaukseen kuului toive venäläisten melodioiden käyttämisestä musiikissa, ja Beethoven lainasikin kahdessa ensimmäisessä kvartetossa kahta venäläistä kansansävelmää. F-duuri-kvartetossa ”Thème russe” esiintyy finaalin pääteemana:

Melodia on saattanut olla Beethovenin sävellystyön lähtökohtana, sillä muun muassa ensimmäisen osan laulava pääteema on intervallirakenteeltaan sille läheistä sukua.

Molemmat teemat esittelee sello, mikä on ajan tyylin näkökulmasta varsin poikkeuksellinen ratkaisu.

Myös toinen osa alkaa sellosoololla. Yhtä säveltä toistava, neljä tahtia kestävä rytmimotiivi on sonaattimuotoisen, paljon beethoveniaanista huumoria sisältävän osan mottoaihe.

Muistan jo lapsena lukeneeni Otavan kustantamasta (1959) Suuri musiikkikirja -teoksesta anekdootin tähän liittyen:

”Juuri tällä kohdin kuuluisa sellisti, Bernhad Romberg, tempaisi kerran eräässä harjoituksessa Pietarissa nuotit käteensä, heitti ne lattialle ja polki ne vimmoissaan jalkoihinsa.”

Outoa käytöstä näin kiltin näköiseltä mieheltä! Bernhard Romberg (1767—1841) oli aikansa kuuluisin sellisti ja Beethovenin ystävä jo Bonnin ajoilta. Tosin hän ei ehkä muutenkaan tainnut arvostaa ihailijansa Beethovenin musiikkia: kerrotaan Rombergin kieltäytyneen Beethovenin tarjouksesta säveltää sellokonsertto häntä varten sillä perusteella, että soittaa vain omia konserttojaan… Jälkipolvet eivät taida olla kovin kiitollisia tästä vastauksesta.

Aprikoin jo lapsena syytä tuohon kummalliseen nuotin päällä hyppelyyn, enkä vieläkään ole löytänyt mistään vedenpitävää selitystä sille. Oliko aihe liian yksinkertainen virtuoosisellistin arvolle? Vai tekikö hän siinä toistuvasti jonkin rytmivirheen? Vai liittyikö aiheeseen jokin sisäpiirivitsi…? Joka tapauksessa Beethoven rakentaa rytmiaiheen ympärille nerokkaan ja humoristisen osan, jonka rakennetta on tulkittu sekä sonaattimuodoksi että tavanomaiseksi scherzo-trio-vuorotteluksi. Kuulijan kannalta on ehkä kiinnostavinta seurata, miten monin eri – tekisi mieli sanoa retorisin – tavoin osan mottoaihetta käsitellään.

Kvarteton ytimessä on Adagio molto e mesto (hyvin hitaasti ja murheellisesti). Jo mainittu Otavan musiikkikirja luonnehtii osan olevan ”kauneimpia, mitä Beethoven on koskaan kirjoittanut” ja pitää sitä ”Beethovenin kaikkien teosten ehkä traagisimpana osana”. Näin yksiselitteinen arvottaminen, vieläpä tietosanakirjassa, yleensä herättää itsessäni aina halun väittää vastaan, mutta pakko myöntää, kyllähän noissa sanoissa on enemmän kuin totuuden siemen:

Beethoven kirjoitti luonnosvihkoonsa osan pääteeman viereen: ”Itkevä paju tai akaasiapuu veljeni haudalla”. Vaikka teeman taustalla siis saattaa olla muisto säveltäjän vuonna 1783 kuolleesta pikkuveljestä, osa kohoaa universaalissa elegisyydessään henkilökohtaisten tunnekuohujen yläpuolelle.  Kuten Beethovenin skotlantilainen musiikin harrastaja ja nuottikauppias George Thomson kirjoitti säveltäjälle vuonna 1818: ”Mikä ihana teema! Sen kuuleminen tuo minulle lohdutuksen vielä kuoleman hetkellä!” – – – Ja samassa yhteydessä hän myös kuvailee Beethovenille kvartettiharrastustaan tavalla, joka sopii hyvin viimeisen osan juhlatunnelmaan: ”Soitamme ensimmäistä Razumovski-kvartettoa joka päivä kasvavan nautinnon saattelemana, ja joka päivä kohotamme innolla maljan säveltäjän terveydelle!”

Tietoa kirjoittajasta

kpko-beethovenprojekti

Lauri Pulakka on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin 1. soolosellisti, ohjelmistokoordinoija sekä musiikin tohtori, joka on kiinnostunut vähän kaikesta musiikkiin, historiaan ja elämään liittyvästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s