Muisto maalaiselämästä

Beethoven ja luonto!

Mieleeni ei tule ennen Beethovenia elänyttä säveltäjää, johon liittettäisiin samanlaisia luonnonläheisiä mielikuvia kuin Beethoveniin. Viimeistään pian hänen kuolemansa jälkeen aiheesta tuli yksi tärkeimmistä Beethoven-meemeistä (siinä alkuperäisessä, Richard Dawkinsin määrittelemässä kulttuurisen kopioitujan merkityksessä), heti ”kuuro säveltäjä” ja ”kohtaloaan uhmaava nero” -meemien jälkeen.

Hegi-Beethoven

Franz Hegin (1774—1850) alkuperäinen piirros Beethovenista säveltämässä puron äärellä on tehty 1830-luvulla. Se poiki lukemattomia väritettyjä uusintapainoksia samasta aiheesta.

Suomessakin Beethoven ja luonto oli tuttu teema. Nuori Voima -lehden joulualbumissa vuodelta 1926 oli seuraava ylevöittävä kuva:

kuva - Beethoven metsässä

Pikku Jättiläinen -tietokirjan toimittajana tunnetun Yrjö Karilaan kirjoittamassa lehtiartikkelissa ei Beethovenia mainita, vaan siinä innostetaan nuorisoa löytämään ihanteiden jalo maailma. Beethoven kävi siis innoittavaksi, kaikkien tuntemaksi esimerkiksi 20-luvun nuorisolle Jeanne d’Arcin ja monien artikkelissa mainittujen kansallisten merkkihahmojen rinnalla.

Ja onpa Keskipohjanmaa-lehdenkin nimetön avustaja tiennyt Beethovenin luonnonrakkaudesta. Heinäkuun kuudentena päivänä vuonna 1922 lehdessä ilmestyi kirjoitelma nimeltä ”Tarina tarinasta”, jonka päähenkilöstä kerrotaan:

Ja sinne astui Mikko Pajuniemi istumaan, luonnon hyvään syliin. Olen aiwankuin Beethoven metsassä, hänhän oli elänyt wapaasta luonnosta kuunnellen luonnon sulo-säweliä.

Kaikki tämä tietenkin perustuu todellisuuteen. Todisteita säveltäjän luonnonrakkaudesta löytyy useista hänen kirjeistään, ja myös aikalaisten kuvaukset kertovat siitä. Ystävälleen Therese Malfattille hän kirjoittaa toukokuussa 1810:

Kuinka onnekas oletkaan kun voit lähteä maaseudulle niin pian. En voi nauttia tästä onnesta ennen kahdeksatta päivää, mutta odotan lapsellisen innostuneena. Kuinka iloinen olenkaan voidessani samoilla pensaikoissa, puiden alla, halki niittyjen ja ympäri kallioita. Kukaan ei voi rakastaa maaseutua yhtä paljon kuin minä.

Ja kirjeessä arkkiherttua Rudolphille heinäkuussa 1813:

Jääminen kesäksi kaupunkiin on kidutusta minulle.

Beethoven vietti säännöllisesti kesiään Wienin lähistöllä. Tilastot hänen asuinpaikoistaan kertovat, että muutto maaseudulle, usein moneksi kuukaudeksi, kuului hänen kesärutiineihinsa aina 1820-luvun puoliväliin saakka.

Näinä ilmastomuutoksen ja ympäristötietoisuuden aikoina Beethovenin luonnonrakkaus saa tietenkin uusia, positiivisia merkityssisältöjä. KPKO on tämän syksyn aikana esittänyt ja esitellyt Pastoraalisinfoniaa kaupungin kakkosluokkalaisille, ja siellä säveltäjän luontosuhde on selvästi herättänyt vastakaikua. ”Beethoven on aivan kuin minä, me molemmat rakastetaan luontoa”, kuului eräskin kommentti.

Kuudes sinfonia  on Beethovenin luonnonrakkauden suurin ylistyslaulu. Sillä on ainutlaatuinen asema säveltäjän teosten joukossa, näyttäähän se viittaavan musiikin omalakisen maailman ulkopuolelle. Pastoraalisinfonian konsepti ei kuitenkaan ollut millään muotoa Beethovenin keksintöä. Niin sanottuja karakteerisinfonioita oli sävelletty jo ennen 1800-luvun alkua – Richard Willin teos The Characteristic Symphony in the Age of Haydn and Beethoven mainitsee useita kymmeniä – ja on syytä uskoa, että Beethoven tunsi niistä ainakin joitain. Tässä yhteydessä erityisen kiinnostava on Justin Heinrich Knechtin (1752—1817) sinfonia “Le Portrait musical de la nature vuodelta 1784.

Knecht - kansilehti

Knechtin teoksessa on viisi osaa kuten Beethovenillakin, ja kaikilla on pitkät,  kuvailevat otsikot. Malliksi ensimmäisen osan nimi:

Kaunis seutu, missä aurinko paistaa, lempeät tuulet puhaltavat, purot halkovat laaksoja, linnut visertävät, vesiputous virtaa korkeuksista, paimen soittaa pilliään, lampaat laiduntavat ja paimentytön suloinen ääni kaikuu.

Ja näin Knecht on sävelittänyt tämän paratiisimaisen idyllin:

Kolme seuraavaa osaa kuvailevat myrskyn enteitä, sen puhkeamista…

ja vähittäistä päättymistä. Viimeisessä osassa ”Luonto kohottaa riemukkaan äänensä taivaisiin kiitollisuudesta luojaansa kohtaan”.

Yhtymäkohdat Beethovenin sinfonian ensimmäiseen ja kahteen viimeiseen osaan ovat ilmeiset. Pastoraalisinfoniankin ensimmäisessä osassa saavutaan maaseudulle. Sitä seuraavat ”Kohtaus purolla” ja ”Maalaisten hilpeä yhdessäolo”. Neljäs osa kuvaa  ukkosta ja rajuilmaa ja viimeinen alkuperäisen otsikkonsa mukaisesti hyväntahtoisia, jumaluutta kiittäviä tunteita myrskyn jälkeen. Mainos Knechtin sinfoniasta yksityiskohtaisine tietoineen osien nimistä  oli painettu Beethovenin varhaisen pianosonaattikokoelman takakanteen vuonna 1783, joten hän varmasti tiesi teoksen, vaikkei ehkä sen haydnmaisen tasapainoista musiikkia tuntenutkaan.

Beethoven määritteli kuudennen sinfoniansa olemuksen sen alaotsikossa seuraavasti: ”Muisto maalaiselämästä. Enemmän tunteen ilmaisua kuin maalailua.” Silti teoksessa on ilmeistä luonnonäänten jäljittelyä ja sävelmaalailua, selvimpinä esimerkkeinä toisen osan lopun linnunlaulu ja myrskyä kuvaava osa. Ehkä juuri siksi säveltäjä on otsikollaan halunnut välttää vaikutelmaa kirjaimellisesta ohjelmallisuudesta ja sitä kautta rinnastuksen ajan karakteerisinfonioihin. Tämä on johtanut joissain tapauksissa kaiken ulkomusiikillisen sisällön kieltämiseen. Yleensä oivaltava ja syvällinen musiikkiteoreetikko ja säveltäjä Sir Donald Francis Tovey halusi nähdä kuudennen sinfonian vain ”absoluuttisen musiikin” näkökulmasta. ”Tahtiakaan siitä ei olisi sävelletty toisin, vaikka sen ohjelmallisuutta ei olisi ajateltu etukäteen”, hän väitti. Uskokoon ken tahtoo.

”Muisto maalaiselämästä”. Beethovenin kuulon heikkeneminen eteni tasaisesti, ja alaotsikon voi halutessaan lukea osittain kirjaimellisesti:  pastoraalisinfonian linnut eivät ehkä enää laulaneet Beethovenille sävellystyön aikaisilla kävelyretkillä, vaan ainoastaan hänen muistoissaan. Tämä ajatus tuo Pastoraalisinfoniaan nostalgian utua ja mielenkiintoisen aika-ulottuvuuden, jota voisi laajentaakin: paljonko vaikutti Beethovenin tyylin muuttumiseen se, että hänen akustiset musiikkielämyksensä vähitellen katosivat?

Beethovenin kuudetta sinfoniaa ei ole käytetty viihdeteollisuudessa yhtä paljon kuin viidennen tai yhdeksännen tuttuja aiheita. Disney-klassikoiden ystävät toki tuntevat Fantasia-elokuvan (1940), jonka yhdessä episodissa koko sinfonia on liitetty antiikin jumalhahmojen maailmaan. Tästä linkistä löytyy makupala siitä, miten Disney tulkitsi sinfonian neljännen osan.

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava Beethoven-konsertti on ensi viikon perjantaina. Siellä kuullaan pelkkää Beethovenia: kaksi romanssia viululle ja orkesterille sekä ”Beethoven-akatemiaa” 22.12.1808 jäljitellen kuudes ja viides sinfonia, kapellimestari-solistina John Storgårds.  Vielä ennen konserttia ilmestyvissä postauksissani käsittelen teosten yksityiskohtia ja niihin liittyviä kiinnostavia näkökulmia!

 

 

Tietoa kirjoittajasta

kpko-beethovenprojekti

Lauri Pulakka on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin 1. soolosellisti, ohjelmistokoordinoija sekä musiikin tohtori, joka on kiinnostunut vähän kaikesta musiikkiin, historiaan ja elämään liittyvästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s